Nuorten koulutus

Nuorten koulutus 2017-08-21T16:16:31+00:00

Opas nivelvaiheen koulutuksista Varsinais-Suomessa (.pdf)

Ammattioppilaitoksessa opiskeleminen on monimuotoista ja aivan erilaista kuin opiskeleminen peruskoulussa. Nyt tähtäimessä on oikea ammatti ja työpaikka!

Suurin osa oppimisesta tapahtuu itse tekemällä ja kokeilemalla sekä usein myös muualla kuin oppilaitoksessa.
Koska töihin tähdätään, on yhteys työelämään vahvasti mukana koko opintojen ajan. Kaikissa tutkinnoissa vietät ainakin puoli vuotta opiskeluajastasi työpaikalla työssäoppimista ja ammattiosaamisen näyttöjä suorittaen.

Ammatillisen perustutkinnon rinnalla voit suorittaa lukio-opintoja aina ylioppilastutkintoon saakka. Lisäksi tarjoamme sinulle myös mielenkiintoisia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen ulkomaan työssäoppimisjaksojen kautta.

Novidassa voit suorittaa seuraavat perustutkinnot:

  • Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja (Loimaa ja Uusikaupunki)
  • Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani: tekstiiliala, vaatetusala ja sisustusala (Loimaa)
  • Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, linja-autonkuljettaja, varastonhoitaja (Loimaa ja Uusikaupunki)
  • Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi (Lieto)
  • Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki (Uusikaupunki ja Loimaalla kokin lisäksi myös tarjoilija)
  • Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, koneistaja, levyseppähitsaaja (Loimaa ja Uusikaupunki)
  • Kauneudenhoitoalan perustutkinto, kosmetologi (Loimaa, seuraava kevät 2018 yhteishaku)
  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja (Lieto, Loimaa ja Uusikaupunki)
  • Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä (Loimaa)
  • Media-alan perustutkinto, audiovisuaalisen viestinnän osaamisala, mediapalvelujen toteuttaja (Loimaa)
  • Liiketalouden perustutkinto, merkonomi (Lieto, Loimaa, Uusikaupunki)
  • Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja (Loimaa)
  • Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja (Uusikaupunki)
  • Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja (Lieto, Loimaa seuraava kevät 2018 yhteishaku)
  • Verhoilu- ja sisustusalan perustutkinto sisustaja (Loimaa seuraava kevät 2018 yhteishaku)
  • Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja, automaatioasentaja (Lieto, Loimaa, Uusikaupunki)
  • Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja (Lieto, Loimaa, Uusikaupunki)