Torstaina 4.9. vietettiin Loimaalla lukion ja 9. luokkien yhteistä yritysvierailupäivää, jolloin noin 350 nuorta suuntasi tutustumaan paikallisiin yrityksiin eri puolilla kaupunkia. Mukana on melkein  kaksikymmentä eri vierailukohdetta, jotka on valittu yhteistyössä koulujen opinto-ohjaajien sekä aiempien lukion järjestämien tapahtumavuosien kokemusten pohjalta. Vaikka kaikkia toiveita ei voitu toteuttaa yritysten aikataulujen vuoksi, kontaktoidut yritykset toivottivat oppilaitokset tervetulleiksi vierailulle myöhemmin – kunhan päivä sovitaan erikseen. Näitä oli melkein toiset kaksikymmentä yritystä Loimaan seudulta eri toimialoilta.

Tapahtumapäivän organisoinnista on vastannut osaamiskoordinaattori Sanni yhdessä lukion ja peruskoulujen opinto-ohjaajien kanssa. Kun, haluat järjestää omatoimisesti yritysvierailuja ja kohde puuttuu, ota yhteyttä – yritysten yhteystietoja saat helposti kysymällä, vaikka hihasta nykäisemällä joko Sannilta tai Vesalta. Lisäksi on saatavilla valmiita yritysvierailupohjamalleja, jotka auttavat vierailun sisällön suunnittelussa: miten lähestyä yritystä, mitä heiltä voi toivoa vierailun rungoksi ja miten vierailu voidaan peilata omaan oppiaineeseen tai alaan – joten kysy rohkeasti.

Yritysvierailupäivän tavoitteena on innostaa nuoria tutustumaan alueen monipuoliseen yritystarjontaan ja tutustuttaa eri alojen jatko-opintojen pariin, samalla rohkaista opettajia jalkautumaan yrityksiin omien oppiaineidensa ja alojensa näkökulmasta. Yritysvierailupäivä tarjoaa loistavan mahdollisuuden luoda uusia yhteistyösuhteita ja vahvistaa koulun ja työelämän välistä vuoropuhelua. Haluamme kannustaa lämpimästi myös opettajia ja koulun henkilöstöä järjestämään omatoimisesti yritysvierailuja vuoden mittaan ja mikä olisi parasta, näistä saataisiin rutiininomainen jatkumo vuosittain. Yritykset ottavat mielellään vastaan vierailijoita, kunhan yhteydenotto tehdään ajoissa ja he tietävät millä kulmalla tullaan vierailulle. Vierailut tarjoavat arvokkaita näkökulmia sekä opetukseen ja tuovat konkretiaa oppisisältöihin oikeassa työympäristössä..

Ohessa koostetta päivän aikataulusta ja vierailukohteista.
Yhteinen päivänavaus lukion juhlasalista. Puistokadun 9lk:t ja lukiolaiset kokoontuvat juhlasaliin ja Hirvikoskelle HYK:n streemataan teamsilla aamupäivän tapahtuma.

klo 9:15 Päivän avaus Vesa Parttimaa 
klo 9:17 Kaupungin terveiset yrityskentältä Paavo Laaksonen
klo 9:30 Wictory Gym, Juho Kuusisto
klo 10 tauko
klo 10:15 HYK ja Puistokadun 9lk:t yritysvierailuille (10.30-11.30 vierailukohteissa)
klo 11:45 Lukiolaiset yritysvierailuille (12-13.30 vierailukohteissa) ja 
koululla sotealan esitykset klo 11:45 Tyks Loimaa  ja klo 12.30 Attendo (Loimaa), koska ottavat vain alan opiskelijoita vierailuille.

Mukana yritysvierailupäivässä olevat yritykset: K-Citymarket Loimaa, Pemamek, Nordic Traction, Vilakone, Loimaan Silkkipaino, TMS Training, Gigantti Loimaa, JMJ Ping, Dinolift, Invenir, Vallox, Autokoulu Poussa, Auto- ja konekorjaamo AKR, TYKS Loimaa, Attendo ja Loimaan kaupunki ja Victory gym.