Kuntayhtymäjohtaja tiedottaa

Etäopetuksesta normaaliopetukseen
Sairaanhoitopiirin suosituksen mukaisesti Novida palaa osittaisesta etäopetuksesta normaaliin opetukseen tänään maanantaina. Asia käsiteltiin viime perjantaina johtoryhmässä.

Opiskelijoiden kasvomaskit
Henkilökunnan tulee kannustaa ja opastaa opiskelijoita kasvomaskin käyttöön aina, kun turvallisia etäisyyksiä ei voida ylläpitää, jotta mahdollinen epidemian leviäminen pystytään mahdollisimman tehokkaasti estämään. Osa opiskelijoista suhtautuu kasvomaskisuositukseen vähättelevästi.

Päätös maskisuositusten antamisesta tehdään paikallisesti tai alueellisesti epidemiologisen tilanteen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että paikalliset ja alueelliset viranomaiset, kuten kunta ja sairaanhoitopiiri päättävät, suositellaanko maskin käyttöä ja missä laajuudessa. Koulutuksen ja opetuksen järjestäjän harkinnassa on, miten suositusta toteutetaan käytännössä. Epidemian eri vaiheita koskevia suosituksia on mahdollista ottaa käyttöön paikallisesti ja alueellisesti missä vaiheessa epidemiaa tahansa. Kun kyse on suosituksesta, oppilaita tai opiskelijoita ei voi velvoittaa käyttämään maskeja. Koulutuksen järjestäjä ei voi pakottaa opiskelijaa käyttämään kasvomaskia. Lisätietoja antavat johtoryhmä ja rehtorit.

Yhtymähallituksen ja johdon seminaari
Järjestetään 24.11. klo 14.30-16.35. Teams-seminaarissa on neljä teemaa: työelämässä ja väestössä tapahtuvat muutokset, oppilaitosten vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan ja työelämän kanssa, kuntayhtymän ympäristö- ja ilmastovaikutukset sekä biotalous, opiskelijasta yrittäjäksi. Aiheista alustavat alan varsinais-suomalaiset asiantuntijat. Jokaisesta aiheesta sovitaan yksi toimenpide kuntayhtymälle, jota lähdetään tavoittelemaan. Seminaariin osallistuvat yhtymähallitus ja valtuuston puheenjohtajat, johtoryhmä, rehtorit ja apulaisrehtorit, päälliköt, koulutuspäälliköt ja Novidan pääluottamusmiehet. Ohjelmaan voi tutustua tästä. Lisätietoja antaa johtoryhmä.

Yhtymähallituksen kokous
Pidetään tiistaina 24.11. Seuraavan kerran hallitus kokoontuu tammikuussa 2021. Lisätietoja antaa kuntayhtymäjohtaja puh. 040 900 84 50.

Oikeus osata -lisähaku
OPH on avannut lisähaun Oikeus osata -hankkeessa. Johtoryhmä päätti, että haemme rahoitusta mm. niihin osa-alueisiin, joissa emme vielä ole mukana. Lisätietoja antaa pedagoginen rehtori Petri Lähde 040 800 1340.

Lukion laatuohjelma
Hallituksen budjettiriihessä on tehty päätös lukion laatuohjelman valmistelusta. Täydentävässä talousarviossa siihen kohdennetaan 15 miljoonaa euroa. OKM valmistelee asiaa ja Novidassa seurataan tilannetta. Laatuohjelma on jo käytössä ammatillisessa koulutuksessa.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusasetus
Lausuntokierroksen jälkeen OKM päätti, että ns. rahoituskorien kohdalta asian valmistelua jatketaan ja muutokset tulevat voimaan vasta 1.1.2022. Asetusluonnoksessa muutosten aikatauluksi esitettiin 1.1.2021.

Tulevat hyvinvointialueet/maakunnat
Selvitysraportin valmistelussa on sovittu asioista, jotka siirtyisivät tuleville maakunnille. Ammatillinen koulutus ei niihin sisälly. Selvitysraportin valmistelun yhteydessä on keskusteltu myös ns. toisesta vaiheesta, jolloin maakuntien tehtäviä laajennettaisiin mahdollisesti jo vuonna 2025. Lisätietoja antaa kuntayhtymäjohtaja puh. 040 900 8450.

Tietojen kalastelua
Työpuhelimiin on tullut soittoja, jossa henkilö esiintyy Microsoftin teknisenä tukena. Huijari yrittää kalastella pankki- ja muita henkilökohtaisia tietojasi. Huijarit puhuvat useimmiten englantia. Sulje puhelu. Vain Novidan IT-tuki ottaa sinuun yhteyttä teknisenä tukena. Lisätietoa antaa it-tuki sekä:
https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ajankohtaista/vaarennettyja-puheluita-teknisen-tuen-nimissa
https://support.microsoft.com/fi-fi/windows/suojaudu-teknisen-tuen-huijauksilta-2ebf91bd-f94c-2a8a-e541-f5c800d18435

Talous- ja hallintojohtaja tiedottaa

Influenssarokote
Terveystalo Loimaan toimipisteestä ei ole enää saatavilla influenssarokotetta.  Mikäli olet riskiryhmää tai lähipiirissäsi on riskiryhmään kuuluvia, rokotteen voi hakea oman kuntasi terveyskeskuksesta. Se on em. ryhmään kuuluvalle maksuton.

Uudenkaupungin kaupungin Työterveyshuollossa (varaa aika puh. 02-8451 2300) ja Liedon Mehiläisessä (varaa aika puh. 010-414 0666) on vielä rokotetta saatavilla. Lisätietoja antaa talous- ja hallintojohtaja puh. 040 900 1322.

Rehtorit ja apulaisrehtorit tiedottavat

Loimaan seudun yritysyhteistyöverkosto
Loimaan kauppakamariosaston organisoima epävirallinen keskustelufoorumi seudun yrityselämän ja toimijoiden kesken aloittaa. Kokoontumisia on noin neljä kertaa vuodessa. Foorumissa keskustellaan alustuksen pohjalta ajankohtaisista teemoista kuten tuotannon tehostaminen, yritysturvallisuus, tuotekehitys, osaamisen kehittäminen, myynnin kehittäminen.  Ensimmäinen tapaaminen on keskiviikkona 9.12.2020 klo 10–11. Tutustu ja ilmoittaudu tästä. Lisätietoja antaa kauppakamariosaston jäsen, apulaisrehtori Jouko Tevasaari puh. 040 900 1282.

Tukea Novidan opettajille arjen tilanteisiin
Ammattiopiston opettajan esimiehenä toimii koulutuspäällikkö, joka omalta osaltaan perehdyttää ja auttaa opettajia opetukseen ja työaikaan liittyvissä kysymyksissä. Liedossa Paula Kairinen; liiketoiminta, sosiaali- ja terveys, sähkö ja rakennus. Loimaalla Iiro Aaltonen; logistiikka, maatalous, kone- ja tuotantotekniikka ja autoala. Timo Kulmala; liiketoiminta, sosiaali- ja terveys, media, tekstiili- ja muotoilu sekä valma. Satu Kaurala; catering, hius, kosmetologi, sähkö, rakennus ja talotekniikka. Uusikaupungissa Suvi Laurikkala; catering, prosessi, sosiaali- ja terveys, sähkö, rakennus, valma. Aleksi Lehikoinen; auto, logistiikka ja kone- ja tuotantotekniikka. Paula Kairinen; liiketoiminta.

Luotsiopettajat ohjaavat, auttavat ja kannustavat opettajia arjen haasteissa ja muutostilanteissa HOKS- ja työelämässä oppimisen prosesseissa, innostavat uusiin toimintatapoihin, kannustavat kokeilemaan ja kehittämään uutta, toimivat esimiehen ja johdon tukena muutosten toteuttamisessa, jakavat hyviä käytänteitä ja perehdyttävät varmistamalla ja tukemalla HOKS prosessin asiakas- ja käyttäjälähtöisyyttä.

Luotsiopettajina toimivat Liedossa Jarno Hellsten, Loimaan Hämeentiellä Kari Valtanen, Loimaan Myllykyläntiellä Sanna Liinoja (tiimin koollekutsuja) ja Kari Valtanen, Loimaan Turuntiellä Kirsi Lähde ja Uudessakaupungissa Jari Mäkelä.

Digiluotsit ohjaavat, auttavat ja kannustavat opettajia arjen haasteissa verkkokurssien ja -materiaalien tekoon (kuten videot, 360-kuvaus, AR, pelillistäminen) liittyvissä asioissa, osallistuvat eNovidan kehittämiseen sekä toimintaohjeiden sekä ohjevideoiden laatimiseen, innostavat uusiin toimintatapoihin, kannustaa kokeilemaan ja kehittämään uutta, osallistuvat aktiivisesti pedagogiseen kehittämiseen, suunnittelevat, tukevat ja järjestävät arjen vertaisoppimistoimintaa, kuten työpajoja, digi-aamukahveja, yhdessä tekemistä, jakavat hyviä käytänteitä ja perehdyttää muita opettajia, varmistavat ja tukevat etäopetuksen, opetusmateriaalien ja verkkokurssien kehittämistä => vahvistaa opettajien osaamista ja toiminnan laatua. Digiluotsit eivät tee it-tuelle kuuluvia tehtäviä.

Digiluotseina toimivat Liedossa Marika Leppänen, Loimaalla Eija Ronkola, Jouko Lautaoja (päädigi ja tiimin koollekutsuja) ja Uudessakaupungissa Jukka-Pekka Virtanen, Virpi Louhivuori.

Tietotekniikkaan liittyvissä asioissa ja ongelmissa koko henkilökunnan apuna on Novidan IT-tuki. Novida IT Helpdesk, puh. 040 130 8535, sähköposti: helpdesk@novida.fi Lisätietoja IT-tuesta ja sen tehtävistä antaa ATK-päällikkö Juha Skyttälä 040 900 1335.

Novidassa on Primus-työryhmä, joka ylläpitää opiskelijahallintojärjestelmää ja opastaa sen käyttämiseen liittyvissä asioissa. Primustyöryhmään kuuluvat Arja Ääri, Hannele Leino ja Taija Tuominen. Yhteydenotot tapahtuvat sähköpostin primus@novida.fi kautta.

Novida-huppari
Novidan joululahja henkilökunnalle on Novida-hupparin, jota voit käydä sovittamassa omassa toimipaikassasi. Mallikappaleet ja -koot ovat viikon 48 Uudenkaupungin toimipaikan A-rakennuksen 2. kerroksen neuvotteluhuoneessa. Seuraavaksi ne ovat Liedon toimipaikassa, jonka jälkeen ne kiertävät Loimaan kaikki toimipisteet erikseen sovittavalla tavalla. Toimipaikan esimies tiedottaa sovitusaikataulusta.
Hupparin saavat kaikki päätoimisesti Novidassa työskentelevät sekä opiskeluhuoltohenkilökunta. Lista hupparin saajista löytyy kustakin sovituspaikasta. Merkitse listaan haluamasi väri (sininen tai harmaa), malli ja koko ns. miesten (s-xxxl)/naisten (xs-xxl).
Hyvää Joulun odotusta! T. Pete, Jukka, Juha, Jouko ja Hannu

Päälliköt tiedottavat

Tiimiläisistä kuvaan ehtivät Jouko Lautaoja (vas.), Satu Kaurala, Siru Visti, Eija Ronkola ja Timo Kulmala.

Novidan eKampus-hankkeen kuulumisia
eKampus-tiimiin kuuluvat vuonna 2021 Jouko Lautaoja, Eija Ronkola, Jukka-Pekka Virtanen, Marika Leppänen, Siru Visti ja Juha Skyttälä. Vuonna 2021 kehitetään eNovidan verkko-opetuksen laatua, määrää, ohjeistuksia ja yhtenäisiä tapoja toimia. Keskeisiä tavoitteita tulevalle vuodelle ovat:
1) Henkilökunnan järjestelmällinen etäopetusohjelmistojen ja -työvälineiden koulutus ja ohjeiden teko.
2) Verkko-opintoja suorittavien opiskelijoiden tehostettu etäohjaus.
3) Itslearning-ohjelmiston analytiikan hyödyntäminen opiskelun etenemisen seurannassa.
4) Muokattavan virtuaalisen pakohuoneen rakentaminen kaikkien alojen käyttöön.
5) Novidan verkkopedagogisen käsikirjan teko. Lisätietoja antavat Timo Kulmala, Satu Kaurala & em. digiluotsit. Lisätietoja antavat tiimin jäsenet.

Työasemien toimitusvaikeudet
Uudenkaupungin opettajille lokakuussa tilattujen työasemien toimitusvaikeudet jatkuvat. Jälleenmyyjä arvioi työasemien tulevan vasta 16.3.2021. Syynä on 15” näyttöpaneelin toimitusvaikeudet. Myös elokuussa tilattujen 20kpl työasemien toimitusaika on vielä avoinna samasta syystä. Lisätietoja antaa ATK-päällikkö puh. 040 900 1335.

Yleisiä tiedotteita

Seutu-AIKO – Omat Hoodit haastekilpailun voittajat
LSKKY on mukana seutukaupunkien Joustavat koulutusmallit -hankkeessa. Hanke haastoi alueensa nuoret kertomaan ja kuvaamaan oman kaupunkinsa kauneimpia asioita. Kilpailuun lähetettiin 150 kilpailutyötä 24 eri seutukaupungista. Loimaalta osallistui 6 työtä, joista Loimaan kaupunkikohtaiseksi voittajaksi paikallinen raati valitsi Eero Helinin ja Antti Jalosen tekemän ”Loimaan keskuskoulurap” musiikkivideon. Teos esitteli Loimaan keskustassa sijaitsevaa keskuskoulua ja sen piha-alueella sijaitsemia eri liikuntamahdollisuuksia räppilyriikkaa sisältävässä musiikkivideossa. Loimaan kaupungin yritysneuvoja Paula Avellán ja Novidan Seutu-AIKO -hankkeen projektityöntekijä Jarkko Kantola palkitsivat Eeron ja Antin liikunnallisilla lahjakorteilla. Koko haastekilpailun voitto meni Kalajoelle. Klikkaa linkkiä ja katso Eeron ja Antin Loimaan keskuskoulurap. Muut teokset ja koko kilpailun voittajateos löytyvät linkistä Omat Hoodit. Lisätietoja antaa Jarkko Kantola puh. 040 900 1343, jarkko.kantola@novida.fi.

Älykäs ennakointi -hanke
FM Anneli Frantti on aloittanut Älykäs ennakointi -hankkeen projektipäällikkönä Novidassa. Annelin työhuone sijaitsee Varsinais-Suomen liiton tiloissa Turussa. Annelin tavoittaa etunimi.sukunimi(at)novida.fi

Kuvia ja tapahtumia

Koulutussuunnittelija istuu työpöytänsä ääressä.

Koulutussuunnittelija, Lounais-Suomen koulutus Oy:n toimitusjohtaja Kari Mäenpää siirtyi Ukista Novidan Liedon toimipaikkaan. Karin tavoittaa edelleen samasta puhelinnumerosta.

Seutu-AIKO Omat Hoodit -haastekisan Loimaan kaupunkikohtaiset kilpailun voittajat Eero Helin (vas.) ja Antti Jalonen.

Toisen vuosiluokan sähköalan opiskelijat harjoittelevat uppoasennuksia Loimaan työsalissa.

Uudenkaupungin logistiikka-alan Mercedes-Benz Sprinter -pakettiauto teipattiin koko toimipaikan aloja mainostaen.