Johtava rehtori tiedottaa

Novidan viestintä muuttuu

Hyvää kevättä uudistunein ilmein!

Novidassa on käytetty sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä maanantaisin ilmestyvää viikkotiedotetta jo vuosia. Ulkoiseen tiedottamiseen olemme kotisivujemme lisäksi ottaneet käyttöön uutiskirjeen, joka ilmestyy noin kerran kuukaudessa. Sisäiseen tiedottamiseen julkaisemme tämän viikon torstaina 29.2. Novidan uuden intran, jossa koko Novidan henkilökunta pääsee julkaisemaan tietoja ja kuvia ajankohtaisista tapahtumista. Tänään maanantaina sitä esitellään iltapäivällä koko henkilökunnalle ajankohtaisinfossa ja vielä myöhemmin järjestämme sen käyttöön koulutusta.

Nyt viimeisen viikkotiedotteen myötä haluan kiittää kaikkia viikkotiedotteeseen joskus kirjoittaneita sekä markkinointikoordinaattoreitamme Päivi Vihettä ja Marko Merikantoa niiden muokkaamisesta ja julkaisemisesta!

Toivon koko henkilökunnaltamme aktiivisuutta uuden viestinnän käytössä! Tuleva viestintä on meidän näköisemme.

Lisätietoa asiasta antaa johtava rehtori Petri Lähde

Yleisiä tiedotteita

Pöytyän ruokapalveluiden matka kohti keskuskeittiötä ja ruokapalvelut tänään

Tämä on tarina Pöytyän kunnan ruokapalveluiden järjestämisestä. Dieettiruokien tuomista haasteista sekä tarina miten se tehdään nykyaikaisesti ja tehokkaasti.

Keskuskeittiön sisälle erillinen dieettikeittiö
• Dieettikeittiössä on kylmä- ja varastotilat sekä uunit ja hella erityisruokavalioiden tarpeisiin.
• Keskuskeittiössä on neljä kokkia, jotka työskentelevät viikon kerrallaan dieettikokkina.

Novidan Media-alan työryhmä kuvaus ja editointi:
Jemina Ylenius
Pang Khunrongram
Sami Ala-Kleme
Niko Kotiranta

Musiikki: Riku Tuominen
Käsikirjoitus ja ohjaus: Mertsi Töttölä

Ton-ton-seminaari antoi vastauksia ja mahdollisuuksia ammattikeittiöiden arjen haasteisiin
Gluteeniton, maidoton, kananmunaton, jauhoton… erilaiset erityisruokavaliot täytyy ottaa nykyään entistä vahvemmin huomioon ammattikeittiöiden työssä. On siis aika jatkaa toiminnan kehittämistä!

Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) on laatimassa kansallisia ravitsemussuosituksia, jotka perustuvat pohjoismaiden yhteiseen 2023 valmistuneeseen tutkimukseen. Näistä linjauksista ja lisääntyvästä erityisruokavalioiden ja -dieettien tarpeesta olemme valmistelleet Ton-ton-seminaarin ohjelman.

Katso Ton-ton-seminaarin tallenne Sarka-museosta 13.2.2024.
Linkki Youtube videoon: https://youtu.be/vaa8ZORyyig

Kuvia ja tapahtumia

Loimaan Sahu- ja Lape päiväryhmät olivat Elisenvaaran yhtenäiskoululla 15.2. pitämässä EA-päivää rastien muodossa.

Petri Järvisen syntymäpäiväkahvit juotiin Turuntiellä 12.2.

Kerää Novidasta porukka Pienjotokselle 22.3.2024
Lähestyn työyhteisöänne yhdistyksemme kilpailukutsun muodossa. Loimaan Seudun Reserviläiset järjestää Wihtorin Syrjähyppy -pienjotoskilpailun perjantaina 22.3.2024 klo 18 alkaen Kertunmäen maastossa Loimaalla. Tänä vuonna Wihtori järjestetään jo 40. kerran, ja haluamme kutsua teidän työporukkanne mukaan jotostelemaan! Liitteenä on mainos, jonka saa laittaa, ja toivon pääsevän, ilmoitustaululle tai muuten jakoon.

Mistä on siis kyse?
Loimaan Seudun Reserviläiset ry järjestää vuosittain Wihtorin Syrjähyppy -nimeä kantavan pienjotoskilpailun. Siinä partiot (3-5 hlön ryhmä) suunnistavat kartan avulla maastossa suorittaen erilaisia tehtäviä.

Rastitehtävät testaavat mm. partion tiimityöskentelytaitoja, johtamistaitoja, yleissivistystietämystä sekä kansalaistaitoja – reserviläistaitoja unohtamatta. Kilpailumme nimestä saattanee jo päätellä, että kyseessä on leikkimielinen kilpailu, ja tarjoaakin loistavan mahdollisuuden kaveriporukalle, työpaikan tiimille tahi perhekunnalle viettää liikunnallisen ja tiimihenkeä nostattavan perjantai-illan luonnossa samoillen sekä yhteisiä kokemuksia luoden!

Juhlavuoden kunniaksi tällä kertaa on valittavana kahdesta eri kilpailusarjasta. Wihtori -sarjassa kisaillaan yleissivistyksen ja kansalaistaidoilla selvitettävien pähkinöiden parissa. Kuljettu matka on niin ikään maltillinen, noin 7 km. Syrjähyppysarjassa päästään selvästi sotilaallisempien lisätehtävien pariin ja onnistumiseen tarvitaan myös hyvää yleiskuntoa, sillä illan aikana suunnistettava matka on noin 11 km.

Ilmoittautumisohjeet löytyy oheisesta mainoksesta. Allekirjoittanut vastaa mielellään lisäkysymyksiin.

Tervetuloa mukaan!

Ystävällisin terveisin,
Elisa Koivisto, Kilpailunjohtaja
XL Wihtorin Syrjähyppy
Loimaan Seudun Reserviläiset ry

Verkostoitumismatka Gastro-messuille

Lähde mukaan verkostoitumaan ja tutustumaan uusimpiin ravintola-alan trendeihin yhdessä muiden alueen ruoka- ja ravintola-alan toimijoiden kanssa.

Varsinais-Suomen Ruokasektorin koordinaatiohanke järjestää messu- ja tutustumismatkan Helsingin Gastro -messuille ja Järvenpään Citymarkettiin torstaina 14.3.2024. Lähdemme matkaan yhteisellä bussikyydillä Loimaalta. Mukaan voi nousta myös matkalta.

Ilmoittautuminen 29.2.2024 mennessä. https://forms.office.com/e/PVzsRsxTU9. Paikkoja noin 20:lle ulkopuolisille.

Lue lisää päivän ohjelmasta